Scrum Guiden 2013 muutokset

Scrumin keksijöiden Jeff Sutherlandin ja Ken Schwaberin The Scrum Guidesta julkaistiin uusi versio heinäkuussa 2013. Uudistus sisältää pieniä mutta merkittäviä tarkennuksia.

Kesäterveiset Scrum-kouluttajatapaamisesta

Terveiset Scrum.orgin kesäisestä kouluttajatapaamisesta Bostonista. Paikalla oli noin 25 kouluttajaa ympäri maailmaa, joista pääosa vanhoja tuttuja.

Ketterä kuulento ja avaruussukkula

Harva tietää, että ensimmäinen kuulento toteutettiin ketterästi. Tuolloin sitä vielä pyydettiin anteeksi.

VersionOne julkaisi vuosittaisen Agile Surveyn tulokset. Vastanneista 83% suunnittelee käyttävänsä ketteriä menetelmiä tulevissa projekteissa. Vuosi sitten luku oli 59%.

Unelma ketterästä Apotista

Apotti-hankkeen tavoite on tärkeä, mutta esitetyt hankintamallit ja teknologiat järjettömän kalliita ja vanhanaikaisia. Mitä jos Apotti toteutettaisiin ketterästi?

Cynefin ja sopeutuva johtaminen

Tuotekehitystä voi verrata kriisitilanteeseen. Molemmissa on paljon tuntemattomia muuttujia, joten onnistuminen vaatii suunnitelmien ja johtamistavan sopeuttamista ympäristöön.